Author: Susanna Ylijoki

Harkkamatka Jam in the Boxiin

Uuden ja vanhan sekoittaminen
Olen pelannut aiemmin jääkiekkoa +10 vuotta. Vuonna 2015, paikallisessa lähikapakassa DJ
huomasi minut ja aloitti keskustelun eriskummallisesta lajista nimeltä Roller derby. Siinäpäs se.
Hän kertoi lajin olevan jenkkifutiksen ja jääkiekon sekoitus, jossa liikutaan rullaluistimet jalassa,
ilman mitään mailoja tai muita ylimääräisiä kapistuksia. Vuonna 2016 kävin ensimmäisen kerran
katsomassa Tampereella järjestettyä SM-turnausta. Illan päätteeksi päädyin jatkoille käymään. Laji
ja yhteisö vei saman tien jalat alta! Jatkoillahan pienen huijauksen myötä ilmoittauduin
aloittelijakurssille. Siitä matka onkin jatkunut nyt kohta sen 4 vuotta derbyn parissa. Roller derby
urani alkoi alun perin Tampere roller derbyssä. Muutama vuosi sitten siirryin muuton myötä
harrastamaan lajia Helsinki Roller Derbyyn. Tällä hetkellä pelaan Helsinki Roller Derbyn C-
joukkueessa.
Haluni oppia suojavarusteista ja luistimista, kasvoi lajia harrastaessa. Halusin oppia lisää niiden
ominaisuuksista.

Matka alkaa kuin elokuvissa
Yhtenä elokuisena iltana Facebookkiin tuli ilmoitus seuraltamme. Jam in the Box:in omistaja, Pale
oli ollut yhteydessä Helsinki Roller Derbyyn. Pale tiedusteli tietäisikö seuran jäsenet jonkun roller
derby-yhteisön sisältä, joka saattaisi olla etsimässä harjoittelupaikkaa.
Aloin käsittelemään ajatusta koulun ja opettajan kanssa, että olisiko minun mahdollista suorittaa
harjoittelujakso Jam in the Boxissa. Mietinkin, että olisihan se ihan super juttu yhdistää sekä
harjoittelujakso, että harrastus! Asiasta innostuneena, olinkin pian Paleen yhteydessä ja
harjoittelupaikka varmistui. Tää oli mulle ihan unelma juttu ja en malttanut odottaa mitä pääsen
kokemaan.

Kyllä se vanha koirakin oppii!

Oon oppinut niin PALJON Jam in the Boxissa sekä derbystä, että varusteista. Välillä sitä
pysähtyykin hetkeksi miettimään, että kyllä vanha koirakin oppii uutta. Olen ollut hyvässä opissa
derbystä ja ylipäätään lajin varusteista, joista ei alkuun itsellä ollut muuta tietoa, kuin se mitä
radalla ja harrastajana tarvitaan.
Haastavinta alkuun oli itselle alkaa sisäistään kaikkia varusteisiin liittyviä juttuja sekä ymmärtää
muistakin kaupalla myynnissä olevista tuotteista. Kaikissa oli omat juttunsa ja kaikki oli erilaisia.
Mutta pikkuhiljaa ne, alkoi jäämään mieleen. Kun vaan malttoi kuunnella, opiskella itsenäisesti ja
haastaa itseään auttamalla asiakasta valitsemaan ne oikeat tuotteet.

Harjoittelun aikana mounttasin myös omat uudet luistimet. Se oli jännittävää ja samalla ihan sika
vaikeeta. Onneksi pystyi ja sai tukeutua Paleen koko prosessin ajan. Lopuksi Pale tietysti teki
tarkastukset ennen ensimmäistä porausta. Jännittävän mounttauksen lopputulos oli kuitenkin
hyvä ja luistelu on nyt sulavaa pumpulipilvillä liitelyä. Mounttauksessa erityisen haastavaa oli itelle
miettiä, ettei paina poraa koko voimalla, kun tekee reikiä ja että pora on suorassa koko ajan, jotta
reistä tulee suoria. En oo ikinä hikoillut niin paljon, kun siinä kohtaa.
Harkassa hyllyttäminen ja siivoaminen on kivaa. Varmaan johtuu siittä, että tykkään paljon
järjestellä asioita, siivota ja täyttää hyllyjä. Tästä ollaanki Palen kanssa heitetty huulta aika monta
kertaa. Saattaa olla, että jatkossakin siivousapu saattaa olla tarpeen, erityisesti varaston puolella.
Kaikki on harkan aikana ollut kyllä kivaa mitä on päässyt tekemään ja ehkä joskus sitä sitten
havasessa tulevaisuudessa tulee tehtyä jotain muuta uutta. Toivottavasti pääsenkin vielä joskus
jatkossakin auttelemaan Jam in the Boxiin. Parasta on kumminkin ollut nähdä tämä puoli lajista ja
sen ns. takana oleva maailma. Siitä mistä kaikki pikkuhiljaa alkaa lajin harrastajille.

Kuvassa: Minä luistinten kanssa 

Jam in the Box on ollut itselle hyvin opettavainen paikka. Oon oppinut sekä derbystä, että myös
suomessa pyörivistä kivijalkaliikkeistä. Oon nähnyt miten pientä yritystä pyöritetään ja kuinka
paljon siihen tarvitsee panostaa. Pienyrittäjän arki on onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta silti
sitä jaksaa aina hymyillä.
Tällä pienellä matkallani Jam in the Box harjoittelijana olen päässyt myös mukaan turnauksiin.
Pääsin mukaan kolmipäiväiseen Continental cup- turnaukseen sekä SM-sarjan ja 1. Divisioonan
turnaukseen myymään liikkeen tuotteita. Hämmästyksekseni se meni tosi kivasti, enkä pelännyt
puhua englantiakaan asiakkaille. Eniten itseä siinä jännitti, etten tee virheitä myynnissä.
Molemmat viikonloput meni hyvin ja sain enemmän itseluottamusta sekä myymisestä että
englannin puhumisesta. Samalla sain kokea kaikkien tapahtuman osallistujien innostuksen, siitä
että oltiin kaupan kanssa paikan päällä. Oli kivaa vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa, saada uusia
tuttavuuksia ja kontakteja.


Seuratoiminta ja harkka kulkee käsikädessä

Aloitettuani harjoittelijana, oli kiva huomata, kuinka oman roller derby seuran jäsenetkin olivat
mukana henkisesti. Joukkuekavereilta tuli paljon kyselyä tuotteista treenien aikana ja muussa
seuratoiminnassa. Oli mahtavaa oppia itsekin lisää ja parantaa omaa tietämystä sekä osaamista
muiden kysellessä tuotteista. Samalla uudet seuran jäsenet ovat tulleet kysymään kaupan
sijainnista ja kyselleet tuotteista. On ollut innostavaa kertoa tuotteista ja jakaa omaa uutta opittua
muille.


Karvakaverit pääsee kaupalle


Kaupan parhautta on se, että se on kohtaamispaikka kaikille. Kaupalle olen saanut ottaa mukaan
myös koirani Nanan, joka jo ensi kohtaamisella hurmasi Palen ja asiakkaat, jotka ovat käyneet
kaupalla. Nanan lempeys ja rauhallisuus on tuonut rentoutta asiakkaille. Se on ihanasti rohkaissut
myös asiakkaitakin tuomaan oman lemmikkikaverin mukaan kaupalle ja heille on aina tarjottu
pieni herkkupala.



Kuvat: 

Ylemmässä kuvassa Nana ja Pale tekee yhdessä töitä

Alemmassa kuvassa Nipsu kävi kanssa yhtenä päivänä kyläilemässä kaupalla ja lounas olisi hyvin kelvannut hänellekkin

Parasta läheltä
Matka kaupalle on tullut harkan aikana tutuksi ja se on jo selkärangassa. Tänne on aina helppo
saapua. Voi hypätä mihin tahansa julkiseen ja lopulta päätyä kaupalle vain tsillaan ja
katsastelemaan tuotteita. Saa vain olla, eikä välttämättä tarvitse ostaa mitään. Sitä
on ollut mukava katsella vierestä ja on ihanaa, kuinka kauppa on luonut sen itse.
Haikeus mutta voittaja fiilis
Harjoittelu on tuonut itselle enemmän varmuutta kaikkeen. Kenenkään ei tarvitse pelätä tulla
tänne, kun vaan tulee, kun itselle sopii. Sanotaan näin, et olen saanut enemmän kuin olen antanut
harjoittelussani (Tähän Palen kommentti: höpsis!), ja sitä on vaikea kiteyttää kaikille. Tulkaa,
kokekaa asiakkaana tai harjoittelijana tämä. Ihan super mahtavaa ja mikään päivä ei ole ollut tylsä.


Parhain terkuin, 

Susanna "Hashtag" 

Hittaillaan radalla! 

Share the joy of roller derby:

Blog articles

Your shopping cart is empty

Terms and conditions

Toimitusehdot

Toimitus

Tilaukset pyritään lähettämään mahdollisimman pian, mutta viimeistään viiden arkipäivän kuluessa. Toimitusaika Postin kuljetusaikataulun mukaisesti. Jos toimituksella on kiire, ilmaisethan sen tilauksen yhteydessä niin me yritämme parhaamme mukaan saamaan paketin sinulle mahdollisimman ripeästi. 

Nouto onnistuu aukioloaikojen puitteissa kivijalkaliikkeestä, muutoin sovittaessa.
Jam in the Box
Vaasankatu 6 LH 1
00500 Helsinki

Maksutavat

Nordea
Osuuspankki
Sampopankki
Tapiola
Säästöpankki
S-pankki
Aktia
DanskeBank

Klarna Lasku (palvelun tarjoajan ehtojen mukaan)

Klarna Tili (palvelun tarjoajan ehtojen mukaan)

Asiakaspalautukset

Kaikissa myymissämme tuotteissa on neljäntoista (14) päivän palautusoikeus. Palautuksen postikulut maksaa asiakas. Mikäli kyseessä on vaihto toiseen tuotteeseen, uuden tuotteen postituskulut tulevat ostajalle maksettaviksi.
Muistathan, että tuotteen tulee olla käyttämätön ja täysin uutta vastaavassa kunnossa ja alkuperäispakkauksessaan. Ennen palautusta ota meihin yhteyttä sähköpostitse.

Tilapäisesti loppunut tuote

Jos tuote on päässyt tilapäisesti loppumaan, pyrimme tilaamaan tuotetta lisää, poikkeuksena kuitenkin alennusmyynnissä olevat ja/tai poistuvat tuotteet. Ilmoita kiinnostuksestasi loppunutta tuotetta kohtaan sähköpostitse tai puhelimitse.